Ormr

Alta maailman perustan Syvyyksistä se päänsä nostaa, ylös vuoren povesta Yksinäisen talviyön tähdet se siipinensä peittää Varkain sammuttaen kuin kynttilät Pyrstöään seuraa tulivana, kipunoiden juova Pöllyää untuva ja tuhka hiljenevään metsään Kun latvusto tuulessa kumartaa Sen kauhistuttavaa varjoa Nukkuvat rauhatonta unta Sen valikoidut lemmityt vuoteissaan Hauraat valapatot Kun taittuu valo kelmeä tupiin hämäriin Kohta eloa niitetään, kuin elokuista viljaa Puhaltaa suuri käärme kuolemaa jääkylmiin laaksoihin Vie joitakin mukanaan Myrkyn katkuisiin tyhjiin saleihin Joissa matelijoiden selkiä on palmikoitu seiniin Ylös kuilun seinämää, leijailee hiljaa usva Pitkään mädänneestä lihasta Pohjalla ruumiineritteistä muodostunut lampi Väreilee saapuessa suomuselkäisen Kynsissään se tuo kunniattomat kurjat Valansa murtaneet teuraalle Syödä kyllikseen saa lohikäärmeen lapset Alla vanhan saarnen juurakon Se jyrsii muinaisen juuria Kunnes puu ei jaksa kannatella painoaan Niin kaatuu sen kannattelemat maailmat Riista vapaa on kalmanmadon kynsiinsä poimia