saaga syntymäpäivät ja hautajaiset şarkı sözleri
Syntymäpäivät ja hautajaiset
Muistuttavat toisiaan
Näillä mailla, joiden pihoilla
Kasvaa vain varjoja
Halataan kun niin on tapana
Kaikilla on mukavaa
Kunhan kahvi on vahvaa
Ja kakussa oikeita marjoja
Pauli ei oo ollu entisellään
Sitten humanoidin nähtyään
Siitä on kolkyt vuotta
Pöydän alla jalat vieläkin väpättää
Heidin mies ei katsettansa nosta
Puhelimesta kertaakaan
Ihan huomaamatta päivä kerrallaan
Lähinäkö heikkenee
Paljon onnea vaan
Vuodet ei voi meille mitään
Metsä jatkuu ikuisesti itään
Syntymäpäivät ja hautajaiset
Muistuttavat toisiaan
Näillä mailla, joiden pihoilla
Kasvaa vain varjoja
Halataan kun niin on tapana
Kaikilla on mukavaa
Kunhan kahvi on vahvaa
Ja kakussa oikeita marjoja
Vaikea nauraa, jos ei itkekään
Vaari kantaa haurasta ilmettään
Yhtenä jouluaattona
Näin sen melkein särkyvän
Vaikkei täällä turhia tunteilla
Tai tuijotella silmiin
Autiosta matkakeskuksesta tiedän:
Olen tullut kotiin
Paljon onnea vaan
Vuodet ei voi meille mitään
Metsä jatkuu ikuisesti itään
Syntymäpäivät ja hautajaiset
Muistuttavat toisiaan
Näillä mailla, joiden pihoilla
Kasvaa vain varjoja
Halataan kun niin on tapana
Kaikilla on mukavaa
Kunhan kahvi on vahvaa
Ja kakussa oikeita marjoja
Kunhan kahvi on vahvaa
Ja kakussa oikeita marjoja

