saaga syntymäpäivät ja hautajaiset şarkı sözleri

Syntymäpäivät ja hautajaiset Muistuttavat toisiaan Näillä mailla, joiden pihoilla Kasvaa vain varjoja Halataan kun niin on tapana Kaikilla on mukavaa Kunhan kahvi on vahvaa Ja kakussa oikeita marjoja Pauli ei oo ollu entisellään Sitten humanoidin nähtyään Siitä on kolkyt vuotta Pöydän alla jalat vieläkin väpättää Heidin mies ei katsettansa nosta Puhelimesta kertaakaan Ihan huomaamatta päivä kerrallaan Lähinäkö heikkenee Paljon onnea vaan Vuodet ei voi meille mitään Metsä jatkuu ikuisesti itään Syntymäpäivät ja hautajaiset Muistuttavat toisiaan Näillä mailla, joiden pihoilla Kasvaa vain varjoja Halataan kun niin on tapana Kaikilla on mukavaa Kunhan kahvi on vahvaa Ja kakussa oikeita marjoja Vaikea nauraa, jos ei itkekään Vaari kantaa haurasta ilmettään Yhtenä jouluaattona Näin sen melkein särkyvän Vaikkei täällä turhia tunteilla Tai tuijotella silmiin Autiosta matkakeskuksesta tiedän: Olen tullut kotiin Paljon onnea vaan Vuodet ei voi meille mitään Metsä jatkuu ikuisesti itään Syntymäpäivät ja hautajaiset Muistuttavat toisiaan Näillä mailla, joiden pihoilla Kasvaa vain varjoja Halataan kun niin on tapana Kaikilla on mukavaa Kunhan kahvi on vahvaa Ja kakussa oikeita marjoja Kunhan kahvi on vahvaa Ja kakussa oikeita marjoja
Sanatçı: Saaga
Türü: Belirtilmemiş
Ajans/Yapımcı: Belirtilmemiş
Şarkı Süresi: 3:33
Toplam: kayıtlı şarkı sözü
Saaga hakkında bilgi girilmemiş.

Fotoğrafı